Candlemass on nähnyt monenlaista nousua ja laskua, mutta kolme vuotta sitten ilmestynyt The Door To Doom osoitti, että Candlemassilla oli sittenkin vielä sanottavaa. Albumi vaikutti jopa niin hyvältä, että sen saattoi rinnastaa vuoden 1987 huippualbumiin Nightfall.
Mutta sitten on tapahtunut jotakin.
Tämänhetkinen Candlemass jää kauas edeltävästä albumista. The Door To Doomilla tavoitettu loisto on himmentynyt uhkaavasti, sillä Sweet Evil Sun häilyy vahvasti keskinkertaisuuden kuilun partaalla. Yhtyeen sävellykset ovat lähinnä vahvaa kokemuksen mukanaan tuomaa suorittamista, ja jotkut kappaleet kuulostavat siltä, että synnytystuskat ovat olleet äärettömän kovat. Materiaali tuntuu ailahtelevalta. Sinänsä on kuitenkin erikoista, että bändi on saanut loihdituksi levylleen yhden sen parhaimmistoon nousevista sävellyksistä, jos kohta When Death Sighs ei oleellisesti pysty kohottamaan albumin yleistä tasoa.
Studiotyöskentely asettaa myös lukuisia kysymysmerkkejä. Soundit ovat toki toimivat ja kitarasoundit jopa erinomaiset, mutta yleinen äänimaisema on Candlemassin mittapuulla perin kuiva. Tämä sopisi mille tahansa tavalliselle rock-ryhmälle, mutta doomin mestareille se on hieman vieras. Lisäksi kitarat tuppaavat jyräämään pahasti Johan Längqvistin tulkinnan yli.
Ettei olisi vahingossa demo lipsahtanut levitykseen.
