Levyarvio: Candlemassin lopettamispäätös peruttiin – Ja millä tavalla!

Arvio julkaistu Soundissa 3/2019.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Candlemass
The Door To Doom
Napalm

Psalms For The Dead (2012) ehdittiin jo julistaa doom metal -pioneerin viimeiseksi levyksi ja kun lukee kippari Leif Edlingin muutaman vuoden takaisia lausuntoja terveysongelmista ja intohimon loppumisesta, on pieni ihme, että bändi on edes yhä olemassa. Onneksi Edling pääsi jaloilleen ja kipinä löytyi uudelleen, sillä uusi levy on upea.

Osuvasti nimetty The Door To Doom kiteyttää bändin ja ylipäänsä vanhan liiton doomin parhaat puolet tavalla, johon vain kokenut konkari pystyy. Vanhan kierrättämisestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan keitos maistuu tuoreelta ja suurella sydämellä tehdyltä. Iso vaikutus on myös riveihin palanneella, Epicus Doomicus Metallicus -klassikolla (1986) laulaneella Johan Längqvistillä, joka hoitaa tonttinsa erinomaisesti.

Black Sabbathin henki huokuu biiseistä ja riffeistä vahvasti, mutta hyvällä tavalla. Ne eivät ole suoria kopioita, vaan kumarruksia esikuvalle. Onpahan itse Tony Iommi saatu vierailemaan ja toimittamaan muikean soolon kappaleeseen Astorolus – The Great Octopus. Huomionarvoista sikälikin, että kyseessä on ensimmäinen kerta sitten Sabbathin lopettamisen, kun maestroa kuullaan äänitteellä.

Astu siis rohkeasti sisään tuomion ovista. Et pety.

Lisää luettavaa