Moni suomalainen piti Bessiä tämän UMK-osallistumisen jälkeen yhden hitin ihmeenä. Jopa vanhanaikaisia näivettyneitä puheita massapopin bimbosta kuultiin, ja huutelut pyörivät jossain ihan muualla kuin musiikissa.
Täysin suotta. Kädet ylös -albumi on toki isojen biittien, bailattavan fiiliksen ja suurien soundien poplevy, mutta siinä on myös isoa särmää. Jo Bess itse revittelee laulullaan niin rouhean rockisti, että albumin todelliset kasvot alkavat paljastua kappale toisensa perään. Bess on erittäin tiiviiksi paketiksi puristunutta koukukasta genrehybridiä.
Neljäntoista kappaleen mitassaan albumilla kieltämättä tampataan isoilla rytmeillä niin paljon, että jatkuvien nousujen keskelle kaivattaisiin enemmän suvantoja, mutta kyllä nämä ihmisyyttä juhlistavat bileet bailaa mielellään lähes pilkkuun asti. Varsinkin kun sieltä tanssittavimpien hittienkin pinnan alta löytyy lähes aina myös säröä ja roisketta.
Vielä vähän lisää monipuolisuutta ja vapautuneisuutta, niin Bess ei varmasti tule jäämään rampampampampamin mittaiseksi artistiksi. Tällä tyypillä on kyllä karismaa ja asennetta olla vielä ihan mitä vain.