Arvio: Emma-palkitun Pesson melankolia viehättää, mutta Sadboi-levyllä ei ole paljoa sanottavaa

Emma-palkitun Pesson neljäs albumi liittyy osaksi artistin selkeiden levykokonaisuuksien sarjaa, ja räppäri itse kuvailee melankolisesti virittäytynyttä albumia henkilökohtaiseksi lohtulevykseen.
Levyn materiaali koostuu kappaleista, jotka harvoin yltävät kestoltaan kolmeen minuuttiin, ja joissa menevinkin kappale on mollisävyillä väritetty. Rehelliset tekstit muodostuvat vahvuudeksi, vaikka mitään kovin oivaltavaa tai syvällistä niihin ei ole eksynyt. Levy onkin toimiva alakulon ruokinnassa ja myötäelämisessä Pesson rauhallisen ulosannin kautta.
90-luvun vivahteita sisältävät kappaleet kuten Kermavaahtoo ja Tennistä rikkovat kaihoisaa kenkiin tuijottelua tarjoamalla tarttumapintaa tanssittavilla biiteillään, ja kappaleet kuten Koitan / voiko ja Miltä maistuu merivesi? yltävät The Nationalin vuoden 2017 melankoliapopin tasolle.
Sadboi toimii hyvin tietynlaisen tunnetilan taustamusiikkina, mutta sen enempää sillä ei ole juuri tarjota. Kappaleiden pituus ei itsessään ole huono asia, sillä kaikki oleellinen mahtuu niiden kestoon hyvin, mutta kenties siinä piilee myös ongelma. Levyllä ei nimittäin tunnu olevan paljoa sanottavaa, mikä on sääli.