Arvio: Grunge-mölyn isosetä Melvins on jäänyt automaattiohjauksen kuristusotteeseen

Arvio julkaistu Soundissa 5/2024.
Kirjoittanut: Kimmo K. Koskinen.

Arvio

Melvins
Tarantula Heart
Ipecac

Grunge-mölyn isosetä on suoltanut eri kulmista ilmaisua lähestyviä albumeita kiivaalla tahdilla koko 2000-luvun. Tarantula Heartin erikoisuus – tämä tekee levystä kuulemma ”parhaan ikinä” – on se, että levy jammailtiin studiossa kasaan ja siitä sitten keulahahmo, kitaristi-laulaja Buzz Osbourne tiivisteli kipaleet kasaan. Lähestymistapa ei ole varsinaisesti aivan uniikki, eikä myöskään tuota järin erikoisia tuloksia.
Levyn viisi kappaletta ovat yllättävän geneeristä Melvinsiä. Töminää, kahden rumpusetin keskustelevaa kilkutusta, raapivaa riffiä ja toteavaa julistusta tietysti on ohjelmistossa, mutta aika vähän levystä silti jää fanillekaan käteen. Vuosikymmenten takaisia juttuja toisintavia käänteitä sisältävä albumi ei lopulta ole ollenkaan yllättävä, ja juuri sitä Melvinsiltä tulee odottaa. Automaattiohjaus on ottanut pioneereista yllättävän kuristusotteen.
Viidestä biisistä koostuva paketti ei ole huono, mutta vaikea siitä on yhtyettä seuranneena isommin innostua. Siistillä breakbeat-menolla rullaava reipastahtinen Allergic To Food on levyn parasta antia, vaikka sekin jauhaa yhtä ja samaa. Kahta osaa tasaisesti toistavan She’s Got Weird Armsin olisi voinut laventaa hyväksi biisiksi. Liki 19 minuutin mittainen ydinbiisi Pain Equals Funny on lähinnä vain pitkä. 

Lisää luettavaa