Tamperelaisen Pekko Käpin ja K:H:H:L-yhtyeensä Credo-albumi ottaa harkittuja peruutusaskelia edeltäjästään. Aamunkoilla (2021) kuultu Jussi Jaakonahon tuottama perinteisempi ja myös siloitellumpi rocksoundi on vaihtunut Juuso Nordlundin johdolla Käpille luontevampaan karheuteen. Kansanlauluun ja -musiikkiin syvällisesti perehtyneenä etnomusikologina Pekko Käppi on niin laulajana ja lauluntekijänä kuin jouhikonsoittajana ja viulistinakin vakuuttavimmillaan, kun yhtyeensä sointi ja kappaleiden alkukantaisuus ovat sopusoinnussa keskenään.
Lähes The Rolling Stonesin sukuisella riffillä starttaava ja Käpin säröisenä raastavaa jouhikkoa tarjoava Sinä päivänä ja Laura Moision ja Kielo Kärkkäisen revittelevään taustalaulantaan äityvä Viimeinen laulu ovat ne kannet, joiden välissä tapahtuu albumin suurin taika aina hienovaraisia afrosävyjä myöten.
Lähinnä kitaristi Tommi Laineen kirjoittamat lyriikat istuvat luontevasti siihen maailmaan, josta Credon traditionaaliset helmet Kolme ruusua ja Rakkauslaulu nousevat. Käpin, Kärkkäisen ja Moision koruttomasti ja samalla häikäisevän kauniisti säestyksettä laulama Rakkauslaulu osoittautuukin Credon erinomaisuuden lopulliseksi sinetiksi.
