Arvio: Jutta Rahmelin musiikki soi kauniisti muttei kosketa – Heijastuksia-albumi on liiankin mallikelpoista folk-popia

Jutta Rahmel
Heijastuksia
Omakustanne

Jutta Rahmel on tehnyt jo pitkään oppikirjamaisen varmaa folkia muun muassa Kardemimmit-yhtyeessä. Soolosingleissä kieli oli tovin ajan englanti, mutta nyt Heijastuksia-debyytillä lauletaan suomeksi.

Rahmelin folk-pop on kaikin puolin salonki- ja mallikelpoista. Suorastaan täydellistä. Jos keräisimme listan asioista, mistä hyvä folk-pop koostuu, Rahmel täyttäisi periaatteessa jokaisen kohdan. Heijastuksia on täynnä kappaleita, joiden pitäisi kouraista todella syvältä, mutta yllättäen koko levy jättää kylmäksi.

Jotenkin Rahmel onnistuu hämmentävän usein laittamaan teksteihinsä vertauskuvia juuri sellaisissa kohdissa, joissa kaivattaisiin raakaa suoruutta. Ja sanomaan asiat suoraan silloin, kun pieni symboliikka olisi oikeasti paikallaan. Rahmelin laulaessa kaiken teknisesti virheettömästi artikuloiden jää toivomaan täydellisyyteen edes pieniä säröjä.

Paikoin Rahmel on tapaillut levylleen kauniita, upeitakin hetkiä. Tällaisia pitävät sisällään Punainen ilmapallo ja Ilmaa. Antti Poutan kanssa duetoitu Horisontissa puolestaan on levyn onnistunein sävellys, joka korostaa niitä Rahmelin yksin tulkitsemien kappaleiden puutteita: Heijastuksia kyllä soi, ja kauniisti soikin, muttei kerta kaikkiaan tunnu.