Ali Alikoski jatkaa Kukkakimppua ja piikkilankaa -albumilla tuttujen aiheiden äärellä. Onnen ja rakkauden etsintä ja siinä sivussa taaksepäin katsominen ovat yhä matalalla äänellään tutun pidättyväisesti laulavan Alikosken sydäntä lähinnä. Koronan vauhdittamana syntynyt levy on tasapainoinen laulukokoelma, joka voi joissain korvissa kuulostaa myös tasapaksulta. Alikoskelle ominainen vähäeleisyys ulottuu ohjelmointeineenkin sympaattisesti soittavaan Alanmiehet-kvartettiin.
Levyä hallitsevat teemat ovat eittämättä kapea-alaisia mutta myös ikiaikaisia. Ihmissuhteet ovat mutkattomia lähinnä vain haaveissa, ja rakkaus on useammin läsnä muistoissa ja unelmissa kuin elettävässä hetkessä. Onnellinen vie hetkeksi takaisin Esplanadille, jonka kesän lyhyessä ihanuudessa Alikoski odotti rakkaintaan jo vuosikymmeniä sitten Keban Kesä Espalla -hitillä.
Syntsajousien siivittämä Linnut saa kevään myötä toivomaan myös rakkaan paluuta, ja Talvimaa korostaa lumisen talven ja vuodenaikojen erottuvuuden tärkeyttä. Jokainen meistä tiivistää levyn ydinsanoman kovasti Arto Tammisen Neljän ruuhkan kertosäkeestä muistuttaen. Marseille vie albumin maaliin tekstinsä vuoksi kuin väärään seuraan eksyneenä lauluna.