Arvio: Mansikkapitäjän grunge kaipaa lisää rohkeutta – Scarletin tummissa vesissä uiva debyytti on lupaava mutta petrattavaakin löytyy

Arvio julkaistu Soundissa 11/2022.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Scarlet
Circle Of Bones
Inverse

Jos olet koskaan pohtinut, millaista on suonenjokelainen grunge, tarjoaa Scarlet esikoisalbumeineen siihen nyt vastauksen.

Circle Of Bonesin perusteella se kuulostaa hyvinkin paljon Alice In Chainsin synkemmältä laidalta. Scarlet ui siis tummissa vesissä niin sävellysten kuin luomusoundiensa puolesta eikä meno ylly missään vaiheessa turhan riehakkaaksi.

Hyviä ideoita viljellään siellä täällä, mutta kokonaisuutena esikuvat paistavat Circle Of Bonesilla vielä aavistuksen liikaa läpi. Linja on hyvää keskitasoa, mutta päähän uppoavat lekat puuttuvat. Eniten toivomisen varaa ja parannettavaa löytyy lauluosastolta, joka tuntuu jotenkin jarruttelevalta ja pidättelevältä eikä onnistu kanavoimaan tunnetta ihan halutulla tavalla. Liekö studio-olosuhteet sitten syöneet laulusuorituksesta rentoutta ja voimaa?

Potentiaalia löytyy siis kaikilta osa-alueilta, mutta samoin myös petrattavaa. Lisää rohkeutta ja omaa ilmettä vaan sävellyksiin ja tulkintaan, niin koko paletti nousee heittämällä seuraavalle tasolle.

Lisää luettavaa