Arvio: Marika Hackmanin Big Sigh täyttyy lähinnä ilmasta

Brittiläisen Marika Hackmanin (jolla on muuten suomalaisia sukujuuria – torille!) neljäs kokopitkä Big Sigh on tarkoitettu syvänä huokauksena purkautuvana murheena. Aikeet eivät vain välity täysin, ja tämän hönkäisyn matkassa ulos pääsee lähinnä ilmaa. Sääli, sillä kovin mieluusti tästä tykkäisi – ja lähtökohdatkin ovat hyvät.
31-vuotiaan Hackmanin vaihtoehtopoppi on äänenlaadultaan varsin miellyttävästi toteutettua, ja vereslihalla kirjoitetut lyriikat kulkevat intiimin ja iljettävän välistä väkevää linjaa. Vai miltä Vitaminsin avaussäe ”Mum says I’m a waste of skin / A sack of shit and oxygen” kuulostaa? Mutta ne sävellykset. Esimerkiksi edellä mainittu Vitamins alkaa lupaavasti, mutta lopahtaa kertosäkeen paikalle lätkäistyyn mielenkiinnottomaan instrumentaaliosuuteen. Aneemisesta 90-luvusta muistuttavat Slime ja nimikkobiisi puolestaan tuovat mieleen The Cranberriesin, jos kyseisestä yhtyeestä vain riisuisi pois kaiken koukuttavan.
Ei kaikki kuitenkaan kamalaa ole. Blood on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava kappale, ja Please Don’t Be So Kind ja Yellow Mile ryömivät loppumetreillään mukavan aavemaisesti ihon alle.