Harasin mielessäni vastaan, kun Teenage Fanclub -kaverit ympärillä julistivat Gerard Loven vuonna 2018 tapahtuneen eron tekevän bändiin parantumattoman kolhun. Myönnän: taisin olla väärässä. Ei Fannies tietenkään yhden biisinikkarin bändi ole, mutta kappalemateriaalin laadussa on nyt dyykattu selkeästi.
Nothing Lasts Forever kuulostaa täysipainoiselta tekeleeltä, jos sitä kuuntelee taustalla, keskittymättä. Soundi on vanha tuttu. Helisevät ja hellästi rämisevät kitarat ja samettiset lauluharmoniat punoutuvat toisiinsa mukavaksi torkkupeitoksi. Ja nuo melodiat, aaahhh…
Ei kun hetkinen: missä ovat melodiat? Kouraisevat, mieleenpainuvat, sydämeen uppoavat simppelit sävelkulut, jotka nousevat liitämään tuttujen sointukiertojen ylle? Niitä ei ole. Levyn starttaava suoraviivaisesti renkuttava Foreign Land vielä rullailee, mutta sen jälkeen laskeudutaan rutiininomaisen puolivillaisuuden suohon. Kokenut bändi pystyy helposti suoltamaan autopilotilla kvasimelodisuutta, jota syntyy esimerkiksi lonkalta hyräilemällä helpon harmonian päälle. Juuri näin synnytetyltä Nothing Lasts Forever valitettavasti kuulostaa. Lauluissa ei ole tarpeeksi melodista liikettä tai tarttuvuutta. Tyylikäs tulkinta ei pelasta tilannetta. Laulumateriaaliltaan heikoimman Teenage Fanclub -levyn otsikko alkaa yhtäkkiä tuntua kovin surulliselta.
