Muun muassa Laulurastaasta tunnettu Matti Pihl jatkaa hippihenkisen psykesanoman yhdistämistä crustiin Profeetta-projektin alla. Vaikka yhtye paiskiikin blast beatia ihailtavalla otteella, on Pihlin hämmentävästä visiosta vaikea nauttia. Viihteen ja ongelman tuolla puolen on uuvuttava teos, jonka paras puoli on sen lyhyt kesto.
Noin 20-minuuttisen tripin aikana viljellään muka-valaistuneita keloja, ylistetään happopäissään alulle pantuja lapsia, ja ”tuutataan sourcee” – mitä se sitten tarkoittaakaan. Toisin kuin hardcoressa parhaimmillaan, Profeetan lyriikat eivät säväytä tai hymyilytä, vaan muistuttavat festariseurueeseen väkisin tuppautuneen kiintiöjoogin horinoita. Eikä sillä, että Profeetan ”happocrust” olisi genrenä etikettivirhe, toteutus vain on huono. Näin aggressiivinen musiikki vaatisi toimiakseen väkevää ilmaisua – tai sitten esoteerinen sanoma kaipaisi rinnalleen reippaasti psykedeelisempaa sovitusta.
Kai tämä pienelle psykepiirille toimii. Mutta ulkopuolista näkökantaa edustavana joudun ikävä kyllä toteamaan, että ei lähde eikä aukea – ei sitten yhtään.
