Arvio: Spock’s Beard kanavoi 1980-luvun Genesistä, Rushia ja Kansasia melkein ähkyyn saakka

Arvio julkaistu Soundissa 5/2018.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

Spock's Beard
Noise Floor
Inside Out

Progressiivisen rockin sulatusuunina vuodesta 1992 toiminut Spock’s Beard tulee taas. Noise Floor on jo kolmastoista studioalbumi, mutta energiaa ja intoa piisaa niin, että se välittyy myös kuulijalle.

Jo avausraita To Breathe Another Day muistuttaa vuoroin 80-luvun Genesisistä, Rushista ja Kansasista ja linja jatkuu loppuun saakka. Mutta kuten pitkän linjan konkareilta sopii odottaa, ei vaikutuksia apinoida suoraan vaan sekoitellaan hienovaraisesti oma visio edellä. Musiikki ei ole soitinpornoa itsetarkoituksellisine koukeroineen ja kikkailuineen, vaan hyvinkin suoraviivaista ja melodiarikasta, mitä nyt Box Of Spiders -instrumentaalissa mopo vähän keulii soittonäppäryyttä esitellessä.

Vaikka sävellyksissä onkin paljon kaikuja vanhan ajan suuruuksilta – erityisesti Kansasista – on tuotannossa toinen jalka hyvin nykyajassa. Bändi ei ole lyönyt retrovaihdetta siis täysin silmään, vaan kanavoi esikuviaan moderneissa puitteissa.

On siinä ja siinä, iskeekö kuulijalle ähky varsinkin levyn loppupuolen eeppisten biisien fiilistelyissä, mutta onneksi mukana on pelastava ripaus ilmavuutta ja korvia hiveleviä melodioita, jotka kääntävät kokonaisuuden vahvasti plussalle.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa