Spock’s Beardin omaperäisyys perustuu huipputaitavaan soittoon, lauluun ja selkeisiin sovituksiin. Yhtye on muokannut itsestään ajattoman ilmiön risteyttämällä vaikutteita klassisesta progesta, hardrockista ja peruspopista.
Jo aikaa sitten riveistä loikanneet keskeiset Neal Morse ja Nick D’Virgilo on sittemmin kyetty korvaamaan, joten missiota on voitu jatkaa hyvin tuloksin. Kun palikat ovat järjestyksessä, on kuulijan helppo omaksua huikeaa fiktiota kuten The Oblivion Particle, joka on isoa mutta ei liioitellun mahtipontista musiikkia. Hyvin jäsennellyt Bennet Built A Time Machine ja To Be Free Again hipovat alkuaikojen Spock’s Beard -nerokkuutta, ja laatu on muutenkin tasaista kautta levyn.
Bändi ei nytkään sorru ylenpalttiseen kikkailuun, vaikka rahkeita riittäisi huimiinkin irtiottoihin. Erityisen huomioitavaa on Ted Leonardin hardrockiin ja poppiin vaivattomasti istuva ääni. Laulusovituksiin onkin panostettu lähes yesmäisellä pieteetillä ja sitä hiukan jopa jäljitellen.
Vaikka The Oblivion Particle kulkee tuttuja Spock’s Beard -latuja, välittyy siitä silti rehti innostus.
