En polta enää crack-kokaiinia, aloittaa Kari Tapiiri kolmannen levynsä. Tunnustuksellisuutta on ilmassa paljon ja kolmas levy viekin kuulijansa syvälle tekijän pään sisälle. Levyllä lauluntekijä pohtii suuria teemoja, kuten omaa raittiuttaan, sukuhistoriaansa sekä rakkautta ja kuolemaa. Edellisestä Kari Tapiiri -levystä onkin tullut kuluneeksi lähes kymmenen vuotta, eikä levyntekoprosessi oletettavasti ole ollut aivan yhtä helppo kuin edeltäjiensä.
Levyn soundimaailma on yksinkertainen mutta kantava. Leppoisasti käyvälle americanalle ja kantrille omaa sävyä tuo räppituottajana tunnetun Pianomiehen eli Antti Salimäen läsnäolo. Taiten äänitetty akustinen kitara luo kappaleille varman pohjan, jota konerummut ja synasuhistelut täydentävät omaperäisellä tavalla. Valtteri Laurell Pöyhönen tuo omaa jazz-sävyään kappaleisiin ja etenkin Kerro mitä sä meinaat kutoo niin hiphop-taustan, folk-akkarin ja jazz-torven hienosti yhteen.
Mun vaari paneutuu artistin sukuhistoriaan ja edustaa tarinankerronnan terävintä kärkeä. Syvän henkilökohtaisissa ja rehellisissä sanoituksissa ja tarinoissa piileekin levyn isoin anti.