Arvio: Sydän, sydämen lyriikat ovat ansainneet paikan suomirockin kaanonissa Juicen, Alangon ja Martikaisen perässä

Sydän, Sydän
Keskiyöllä
Soit Se Silti

Sydän, sydän on ”kurnuttanut” menestyksekkäästi jo teini-ikään saakka. Suomen omalaatuisimpiin yhtyeisiin lukeutuva itähelsinkiläispoppoo lähti edellisellä Molskis-levyllään (2016) uimaan Beatlesin perässä ja Keskiyöllä se jatkaa sukellustaan yhä psykedelisempiin vesiin.

(Tajunnan)virta kuljettaa tutun nelikon Skopa-Flyckt-Minerva-Rekonen sekä bändiin vasta Molskiksen julkaisun jälkeen viralliseksi jäseneksi liittyneen kosketinsoittaja Liukkosen kohti uusia suuntia. Raskaampi poljento on väistynyt pienempään rooliin ja Keskiyöllä soi heleästi kuin usvainen juhannusyö. Liukkosen koskettimet ovat ymmärrettävistä syistä nousseet isompaan rooliin, minkä kuulee selvimmin levyn nimikkokappaleella.

Kuten Sydän, sydämeltä vain saattaa odottaa, niin kevyempi ote ei tarkoita hempeilyä, vaan bändin kaleidoskoopin läpi esitetty maailma on monitulkintainen. Yhtyeen näennäisen naiivit sanoitukset luovat jälleen oman todellisuutensa, jossa – kuten levyn kansikuvassa – on vaikea ottaa selvää, mikä on totta ja mikä unta. Sydän, sydämen lyriikat ovat ansainneet paikkansa suomirockin kaanonissa Juicen, Alangon ja Martikaisen perässä.