Tuomas Palonen kanavoi sisäistä Dead Can Danceaan, mutta mittakaavalla ”hissukseen vanhempien vintillä”.
Siis: levyllinen keskiaikahenkistä musiikkia primitiivisillä syntikoilla ja muutamilla kielihelähdyksillä – ja vieläpä latinaksi.
Jos Magic: The Gathering, Runescape tai dungeon synth -mikrogenre viehättävät, niin sitten ehkä tämäkin.
Kappaleissa on ainakin roimasti luottoa omaan visioon. Pienimuotoisissakin esityksissä on paljon ilmaa ja tilaa. Siten ne putoavat väkisinkin enemmän tunnelmamusiikiksi, varsinkin kun kirkkaalla tenorilla laulettu kielikin on enemmän sävy kuin viesti. Jää kieltä osaavien huoleksi pohtia, kuinka tarkkaan Palonen sitä käyttää.
Seikkailullisimpiin tunnelmiin päästään 5–6-minuuttisissa numeroissa De musica ja Quo vado. Otsikoita, jotka saattaa yleissivistykselläkin oivaltaa.
Ensin mainittu tuo mieleen jotkut Circlen syntikka-ajot, jälkimmäinen on taasen jylhää messua kivihallissa ennen kuin seikkailupelin loppuvastus käy kimppuun. In germine -kappaleessa on taasen hieman trendikkään japanilais-ambientin soundisävyjä.
On ihan hauskaa, että tällainen on tehty. Ilmaisusta välittyvät rauha ja varmuus. Siltikin on selvää, ettei konsepti tällaisenaan kanna yhtä levyä pidemmälle.