Arvoi: Rosita Luun Yöeläin-levyllä vaanii paheellinen, mystinen, suorastaan ihmissusimainen Koiratyttö

Arvio julkaistu Soundissa 8/2024.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Rosita Luu
Yöeläin
Playground

Neljännellä albumillaan Merita Bergin johtama Rosita Luu jatkaa viimeistään Maagisella elävällä (2022) vakiintuneella peruslinjalla: musiikki on pitkälle hiottua synteettistä poprockia, johon Bergin laulu ja tekstit tuovat outsider-särmää. Maaginen elävä jäi kaikesta huolimatta vähän välityöksi loistavan Samettisuun (2020) jälkeen, mutta nyt Bergin ja Antti Hermajan biisikynät ovat taas tiukemmassa vireessä, ja konseptitkin tuntuvat taiteilijan päässä kihisseen.
Yöeläimen kerrotaan olevan nimensä mukaisesti teemalevy yöllisestä elämästä. Kirkkaassa auringonvalossa Berg ei tosin ole aiemminkaan juuri askarrellut. Otsikon jälkiosalla on merkityksensä silläkin. Koiratyttö-avauksesta alkaen biiseissä vilahtelevat erilaiset eläimet: Rottanainen saa myös oman biisinsä, Eläintarhassa kuunnellaan kultapandan naurua, Sadie Carter Julylla rakastumista verrataan ”leijonien sytyttämiseen”. Siinä vasta osa eläinviittauksista.
Mainittu Koiratyttö rinnastuu hauskasti kahteen viime aikojen suomi-indie -biisiin: Itä-Hollola Installaation Koiramieheen ja Rebekka Holin Koiranaiseen. Näihin verrattuna Bergin hahmo on paheellisempi ja mystisempi ja hahmottuu lähinnä ihmissusimaiseksi olennoksi. Hypnoottinen biisi on mieleenpainuva johdatus levyn aika usvaiseen maailmaan, jota kiiltelevän kasarikaikuiset ja toisaalta nollaluvun elektrotyylittelystä ammentavat soundit tavallaan vain alleviivaavat. Tunnelma on sellainen vähän sumentunut kuin katsoessa 80-luvun elokuvaa ikivanhalta VHS:ltä.
Merita Bergin ehdoton vahvuus on se, että hän on täysin omaleimainen musiikintekijä ja sanoittaja. Ulkopuolisuuden kuvaukset ovat vaihtoehtoisemman popin syvintä ydintä, mutta Bergillä on oma kielensä, ja musiikki on urheaa maksimalismia miljoonabudjettien ulottumattomista.
Voi olla hyväkin asia, ettei Yöeläimellä ole sellaisia superkorvamatoja kuin Samettisuu tai Kuollut monta kertaa, niin hienoja biisejä kuin ne ovatkin. Temaattisena kokonaisuutena tämä voi olla Rosita Luun paras toistaiseksi. 

Lisää luettavaa