AUDIO BULLYS: Ego War

Talvella Top of the Popsissa kuultuna Britannian Top 20 -listalle noussut Audio Bullys -single We Don't Care kuulosti alkeelliselta, mutta bändin debyyttilevy Ego War on erittäin positiivinen yllätys. Nuoret Länsi-Lontoosta tulevat kaverukset Tom Dinsdale ja Simon Franks ovat levyttäneet mielenkiintoisen albumillisen musiikkia, joka kertoo kaduista, mutta kuuluu klubeilla.

Audio Bullys tuo heti monella tavalla mieleen Madnessin, The Specialsin ja jopa Happy Mondaysin, mutta ennen kaikkea bändiä on vaikea olla vertaamatta The Streetsiin. Nuoret valkoiset pojat kertomassa 'geezer garage' -biittien päälle enemmän Englannista kuin The Lonely Planet -oppaat ikinä pystyvät – huumeet, urbaani epätoivo, tylsyys. Ja kaikki kielellä, joka on kuin suoraan Guy Ritchien elokuvista tai Hammersmithin kerrostalojen portaikoista.

Sanoituksiltaan Ego War on kaukana Mike Skinnerin kuolemattomuudesta, mutta nerokkaat beatit ja samplet kohottavat biisit siitä massasta, johon liian yksinkertaiset lyriikat ovat albumin hukuttamassa. Levyn kappaleet eivät yritäkään rakentua sanoitusten ympärille, vaan itse musiikki työntää kappaleita eteenpäin. Eroja The Streetsiin löytyy myös paljolti bändin soundista. Audio Bullysin musiikki rakentuu Original Pirate Materialia enemmän Basement Jaxx -tyyppisiin house-soundeihin, drum and bassiin, hip hoppiin ja punk-asenteeseen.

Kokonaisuutena Ego War on mainio kokoelma toimivia biittejä, riimejä sekä bassorytmejä ja pystyy samanaikaisesti olemaan niin klubi-materiaalia kuin soundtrack John Kingin kirjoille lähiöiden tukahtuneisuudesta.