BAND OF HORSES: Infinite Arms

BAND OF HORSES
Infinite Arms
Columbia

Band Of Horsesin tärkeä kolmas albumi starttaa yhtä komeasti kuin Mercury Revin levyillä oli tapana. Factory-tunnelmointi hurmaa myös herkullisen tarkalla tekstillä. Sitä seuraa Compliments, joka on ylväintä 1970-luvun amerikkalaista radiorockia pitkään aikaan. Kolmantena kuultavan Laredon hienoissa harmonioissa välkehtii The Byrdsin ja vellovissa kitaroissa Crazy Horsen vaikutus. Sen jälkeen levy hiipuu kuin kesä koulun alkaessa.

Band Of Horsesin pomo Ben Bridwell ei halua viettää koko elämäänsä pakettiautossa. Valitettavasti Infinite Arms, yhtyeen ensimmäinen suur­yhtiön rahoilla tehty levy, antaa kuitenkin aseet käteen moralisteille ja muille kriitikoille. Kahteen aiempaan albumiin verrattuna sillä ei ole mitään muuta suurempaa ja hienompaa kuin soundi. Moni on noussut indiegetosta amerikkalaisen rockin mestaruussarjaan tyylikkäämmin – vaikkapa Kings Of Leon, My Morning Jacket ja viimeksi The National.

Infinite Armsin klassinen rock on muodoltaan moitteetonta ja otteeltaan vaivatonta, mutta pohjimmiltaan varsin yhdentekevää. Se tuntuu luodulta hetkiin, jolloin alla on hieman kolhiintunut avoauto ja edessä tie, joka on pitkä ja suora kuin elokuvissa. Väsyneenä ei kuitenkaan kannata istua rattiin.