BAND OF HORSES: Mirage Rock

BAND OF HORSES
Mirage Rock
Columbia

Band Of Horsesista on kasvanut uuden americanan mallioppilas. Se on kuuliainen ja huolellinen yhtye, joka tekee kaiken juuri niin kuin on opetettu. Ja juuri siksi Band Of Horses on useammin tylsä ja tasapaksu bändi kuin kavioistaan kipinöitä joka suuntaan heittelevä konkkaronkka. Edes Ben Bridwellin klassisella tavalla nuhjaantuneen lauluäänen takia tämmöistä tuhlausta on vaikea antaa anteeksi.

Band Of Horsesin oma juttu tuntuu olevan se, miten hyvin yhtye pystyy anastamaan muiden juttuja. On helppo kuvitella äänitysstudion seinälle teipattu tyylilajikartta, josta viivataan termejä yli sitä mukaa, kun lokeroon sopiva kappale on saatu talteen: boogierock, autotallirock, kantrirock, folk­rock, aikuisrock ja uuden aallon rock. Edes viimeinen genre ei ole vitsi, sillä A Little Biblical -biisi seisoo terhakasti tismalleen The Carsin ensilevyn ja Guided By Voicesin puolivälissä.

Ensimmäisten Band Of Horses -levyjen suurpiirteinen ote viehätti, mutta veteraani Glyn Johnsin tuottamalla neljännellä albumilla soittaa ammattilaisryhmä, jolle löysyys on harkittu tehokeino. Veikkaan, että Mirage Rockilla on hyvin vähän tiedostamattoman syövereistä mukaan työntynyttä tavaraa. Semmoiselle olisi totisesti ollut tilansa.

Valju Mirage Rock haiskahtaa vahvasti uran keskivaiheen kriisiltä. Seuraavalla levyllä Band Of Horsesin pitää löytää uusi suunta. Näiden kulmien koluamisesta ei ole kenellekään mitään iloa.