Kalifornialainen laulaja ja slide-kitaristi Ben Harper on alusta asti ollut Amerikan kiinnostavimpia nuoremman polven roots-artisteja. Vaikutelma saa lisää vahvistusta miehen yhdennellätoista albumilla, joka on hänen ensimmäisensä kunnianarvoisalle Staxille. Nyt Ben liittoutuu viime aikoina Tom Waitsin kanssa hienoa jälkeä tehneen vanhan liiton mississippiläisen harppumestari Charlie Musselwhiten kanssa. Yhteistyö huokuu lämmintä yhteisymmärrystä eivätkä Harperin kynäilemät biisit kulje yhdellä vaihteella. Toisin sanoen kyse ei ole tylsästä formulabluesista, vaikka blues onkin koko homman kivijalka.
Don’t Look Twice avaa sekä yhteiskunnallisella että parisuhdetasolla vihaisen levyn akustisena duettona, jolla Harper laulaa ylärekisterissä Skip Jamesin tapaan Musselwhiten harpun sparratessa alakuloisen lempeästi. I’m In I’m Out & I’m Gone jatkaa koko bändillä ärhäkän sähköisesti tyrnänä bluesrockina hienon kitaratyön kohottaman nimiraidan surfatessa porrasmaisesti laskevalla bassolinjalla. ”Don’t tell me I can’t break the law/’cause the law has broken me”, jälkimmäinen ärisee. Kaikkein vihaisimmat kappaleet I Don’t Believe A Word You Say ja Blood Side Out jytisevät zeppelinmäisesti.
Rikkaiden ja köyhien jakoon valssin tahdissa puuttuva We Can’t End This Way ja rennosti rokkaava She Got Kick luikahtavat rehevän maalaisgospelin puolelle. Musselwhite ei esiinny surumielisesti ihmisen sotaisuutta pohtivalla I Ride At Dawnilla, mutta se on silti yksi levyn ehdottomia huippuja. All That Matters Now -laulu päättää hienon levyn intiiminä akustissävyisenä päivityksenä Sitting On Top If The World -klassikosta.