BIG COUNTRY: At Rockpalast dvd

Arvio julkaistu Soundissa 01/2006.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Rockpalast-televisioinnit ovat saksalaisia rock-klassikoita. Tämä dvd-julkaisu sisältää kaksi kokonaista Big Countryn keikkaa omina levyinään. Ensimmäinen on maaliskuulta 1986, juuri ennen Provinssirockia siis, ja jälkimmäinen syyskuulta 1991.

Arvio

BIG COUNTRY
At Rockpalast dvd
Studio Hamburg

Rockpalast-televisioinnit ovat saksalaisia rock-klassikoita. Tämä dvd-julkaisu sisältää kaksi kokonaista Big Countryn keikkaa omina levyinään. Ensimmäinen on maaliskuulta 1986, juuri ennen Provinssirockia siis, ja jälkimmäinen syyskuulta 1991.

Kolmen ensimmäisen albumin materiaaliin keskittyvä varhaisempi show esittelee skottibändin juuri sellaisena kuin useimmat haluavat sen muistaa. Yhtyeen suuria tunteita välittävä rock soi erittäin lämpimästi, humaanisti ja innostuneesti. Nelikon pukeutuminenkin on parasta 80-lukua – etenkin laulaja-kitaristi Stuart Adamsonin kiiltävä silkkipuku.

Viisi vuotta myöhemmin säkkipillin tavoin uliseva e-bow on korvattu lihaksikkaammalla rock-soundilla ja Adamson pomppii lavalla nahkahousuissa. Vaikka yhtye vaikuttaa hyväntuuliselta ja hyvinvoivalta, on alamäki jo alkanut. Myöhemmän setin parhaita biisejä ovat ne, jotka kuullaan molemmissa konserteissa – esimerkiksi kiihkeät Wonderland ja Fields Of Fire.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa