Nuorempaa amerikkalaista lauluntekijäpolvea edustava Brendan Benson on päässyt menestyksen ja laajemman arvostuksen makuun vasta Jack Whiten kanssa vetämänsä The Raconteursin riveissä. Melodiaa kunnioittavan voimapopin tekijänä Benson on kuitenkin ansioitunut jo ensialbumistaan One Mississippi (1996) lähtien. Osa The Raconteursin viehätyksestä perustuukin Bensonin poptajun ja Whiten bluesjuurisuuden yhdistämiseen.
Pääosin englantilaisesta rockista vaikutteensa imeneen Brendan Bensonin neljäs oma albumi on edeltäjiensä tapaan korkeatasoinen poplevy. Muun muassa Pixiesin tuottajana nähdyn Gil Nortonin myötävaikutuksella syntynyt My Old, Familiar Friend on monin paikoin ilmiselvän anglofiilin työtä. Bensonin perinnetietoisuuteen taas kuuluu ymmärrys siitä, että monipuolisuus on yksi laadukkaan popalbumin keskeisiä tuntomerkkejä.
Rakkauden nopealiikkeisyydestä kertovan A Whole Lot Betterin reippaasti käynnistämä levy yllättää ensimmäisen kerran Garbage Dayn hivelevillä jousilla ja tanssipoljennolla. Discon syövereihin Benson sukeltaa myös Feel Like Taking You Homella. Gonowheren tyyli ja syntsasoundi ovat kuin Wingsin Band On The Runin perintöä.
Lesson Learned -biisin beatleaanisuus kumpuaa sikäli odottamattomalta suunnalta, että rumpalina tuntuu istuvan itse Ringo Starr. Brittiläiseen poptraditioon Brendan Benson kytkee mainion levynsä myös siellä täällä kuuluvalla, nuoren Elvis Costellon töihin viittaavalla Farfisa-urkujen leikkisyydellä.