Viihdyttävä Dig!-dokumentti (2004) keskittyy kahden amerikkalaisen rockmuusikon väliseen suhteeseen. The Brian Jonestown Massacren pomo Anton Newcombe kuvataan leffassa lahjakkaaksi mutta arvaamattomaksi kaveriksi, joka voi syyttää marginaaliin juuttumisesta vain itseään. The Dandy Warholsia johtava Courtney Taylor-Taylor puolestaan on se määrätietoinen ja menestyneempi vastinpari, joka tarvitaan jännitteen luomiseen.
Anton Newcomben merkityksestä on helpompi vakuuttua mainitun dokumentin ja hänestä kirjoitettujen artikkelien kuin The BJM:n suurpiirteisen kierrätysrockin kautta. 1990-luvulla yhtye julkaisi puolitekoisia levyjä nopealla tahdilla, mutta ei saanut aikaan mitään erityisen kekseliästä ja kestävää. Muutaman vuoden tauon jälkeen ilmestyvällä My Bloody Undergroundilla tilanne on tismalleen sama. Sitä ei jaksa kuvailla edes hukatuksi mahdollisuudeksi.
Tällä kertaa Newcombe on käyttänyt tilan hyväkseen ja julkaisee kerralla 76 minuuttia musiikkia, jonka skaala leviää My Bloody Valentinen demoa muistuttavasta feedbackmössöstä leppoisaan autotallipoppiin ja paikoillaan pysyvään droneen. Sekä musiikista että sen toteutuksesta puuttuu kaikki ryhdikkyys. Jos kuulijan tajunta on normaalitilassa, toimii levy parhaiten muun puuhastelun taustamusiikkina.
Parasta The Brian Jonestown Massacressa on yhä sen logo. Taidankin laittaa t-paidan tilaukseen.