Levyn kansilehdykkä on vakuuttava tuoteselostus. Siitä selviää, että Colonian pääinsinööreinä ovat toimineet Atomic Swing -yhtyeestä tuttu Niclas Frisk sekä Nina Perssonin aviomies, elokuvasäveltäjä Nathan Larson. Soittoapua ovat tarjonneet muiden muassa entinen Smashing Pumpkins -kitaristi James Iha ja A Campin debyytin (2001) tuottanut herra Sparklehorse, Mark Linkous.
Yhteistöissä käy toisinaan epäselväksi se, kenen identiteettiä halutaan ilmaista. Vaikka Nina Perssonin tekstit tarkastelevat maailmaa henkilökohtaisella tasolla, ei Colonian musiikki tästä huolimatta onnistu kiteyttämään kovinkaan selkeitä musiikillisia tai lyyrisiä katsantokantoja. Levyn ensisingle Stronger Than Jesus on melodisesti kelpo folkpopbiisi, mutta tunnelmaltaan veltto, pompöösi metafora rakkauden häilyvyydestä. Samaa voi sanoa suurimmasta osasta muistakin levyn kappaleista. Ne ovat musiikkia elokuvien loppukohtauksista, joissa jännite on purkautunut, ilman niitä edeltäneitä draaman käänteitä.
Taannoisessa Dagens Nyheterin haastattelussa Persson ilmoitti työstön alla olleen levyn vaikuttimiksi 60-luvun tyttöpopin, 80-luvun punkin sekä David Bowien. Ensimmäinen konkretisoituu muutamaksi soulahtavaksi synkoopiksi, punkia ei ole missään ja Bowiesta ei kannata edes puhua. Kappaleet ovat hyvin lähellä A Campin ensilevyn seesteisiä americana-tunnelmia. My America lähentelee tyyliltään ja maneereiltaan jopa Lucinda Williamsia, tosin ilman sitä repivää ja huumaavaa elämäntunnetta, johon Williamsin taide pitkälti perustuu.
A Campin toista levyä kuunnellessa tulee ikävä The Cardigansia. A Camp ei ole toteutumattomia musiikillisia fantasioita varten perustettu yhtye, vaan useimmat sävellykset sopisivat mainiosti The Cardigansin viimeisimpään tyylilliseen kehitysasteeseen. The Cardigansin säveltäjä Peter Svensson olisi tuskin kelpuuttanut ihan kaikkia kappaleita mukaan.
Levyn suurimmiksi ansioiksi on katsottava Perssonin aina raikas ja sävykäs laulanta sekä Chinatownin Tom Verlaine -tyylinen kitarointi.
Soundi soitti A Camp -yhtyeen laulajalle Nina Perssonille ja kysyi viimeiset kuulumiset.
Ensimmäinen A Camp -albumi ilmestyi kahdeksan vuotta sitten. Tiesitkö jo silloin, että se tulee saamaan jatkoa?
– Ehkä minä aavistin jotain sellaista. Ensimmäisen levyn tekeminen oli hieno kokemus. Me kolme olemme kuitenkin olleet niin kiireisiä, että kaikille sopivan hetken löytämiseen meni näin kauan. Nyt myös Niclas asuu New Yorkissa, joten ehkä seuraava tulee nopeammin.
Ensimmäistä A Camp -levyä markkinoitiin sinun soololevynäsi. Uuden albumin kansitarrassa lukee myös Nathanin ja Niclasin nimet. Onko A Camp nykyään kunnollinen yhtye?
– On. Yritämme ottaa tämän vakavasti ja toimia kuten muutkin bändit. Teimme myös ensimmäisellä levyllä paljon töitä yhdessä, mutta lähdin kiertueelle yksin. Siinä mielessä se oli enemmän soololevy.
– Pidän bändissä olemisesta, ja tällä levyllä Niclas ja Nathan ovat mukana kaikessa. Meillä kaikilla on omat alueemme, joista vastaamme vähän enemmän kuin toiset. Niclasilla on eniten painoa säveltämisessä, Nathanilla tuottamisessa ja minulla sanoittamisessa.
– Tietenkin astumme myös usein toistemme alueille. Kaikilla on oikeastaan viimeinen sana kaikkeen. The Cardigansissa asiat toimivat eri tavalla. Siellä kaikilla on oma selkeä roolinsa yhtyeessä.
Ensimmäisten albumia koskeneiden huhujen mukaan sille piti tulla versio Adam & The Antsin Prince Charmingista. Mitä sille tapahtui?
– Sille ei tapahtunut mitään! Minä puhuin siitä yhdessä haastattelussa ja sitten se rupesi tulemaan esiin kaikkialla!
– Kun aloimme suunnitella tätä levyä, olimme hyvin innoissamme Adam & The Antsista. Itse asiassa olemme yhä, etenkin heidän soundistaan. Emme kuitenkaan saaneet koskaan omaa versiotamme aikaiseksi, vaikka rakastamme sitä biisiä.
Pari vuotta sitten lauloit Manic Street Preachersin Your Love Alone Is Not Enough -singlellä. Mitä muuta olet ehtinyt tehdä The Cardigansin edellisen levyn (Super Extra Gravity, 2005) jälkeen?
– Minulla ei ole ollut aikaa musiikkiprojekteihin, sillä ostimme mieheni kanssa talon New Yorkista, Harlemista. Olemme remontoineet sitä. Toivottavasti saamme kaiken kuntoon ennen kuin lähdemme kiertueelle. Aikaa ei todellakaan ole liikaa.
Mitä The Cardigansille kuuluu?
– Ei kovin paljon. Emme ole tehneet mitään yhdessä vähään aikaan. Minä olen tehnyt tätä levyä ja muillakin on ollut omia projekteja.
– Meillä ei ole mitään suunnitelmia. En edes tiedä, tuleeko The Cardigansilta lisää levyjä. Olemme pitäneet ennenkin pitkiä taukoja, joten sillä tavalla ajateltuna tilanteessa ei ole mitään poikkeuksellista. Toki tapaamme silloin tällöin, mutta seuraavan levyn tekeminen ei ole ainakaan vielä tullut puheeksi.
TEKSTI: TERO ALANKO