Vuonna 1955 Mississipin osavaltiossa syntynyt Cassandra Wilson aloitti julkisen uransa suhteellisen normaalina jazzlaulajana, mutta kehitti 1990-luvulla aivan oman genrensä, joka vertautuu omintakeisuudessaan Tom Waitsin kolinabluesiin. Toki Wilson erottuisi kollegoistaan, vaikka hän tulkitsisi pelkästään suuren amerikkalaisen laulukirjan ikivihreitä. Toista samanlaista kontra-alttoa ei nimittäin ole eikä tule.
Wilsonin albumit löytyvät levykaupan jazz-osastolta, mutta niiden musiikki liikkuu usein kieroon kasvaneen deltabluesin ja autiomaalta maistuvan americanan maisemissa. Tällä kertaa kuullaan Wilsonin omien sävelten ja sanojen lisäksi muun muassa Charley Pattonin, Stevie Wonderin ja John Legendin kappaleita. Went Down To St. James Infirmary soi hypnoottisena funkfolkjazzina. Blackbird liitelee poikkeavana pianoballadina uusiin maisemiin.
Silver Pony -levy yhdistää viimevuotisella Euroopan-kiertueella tallennettua musiikkia New Orleansissa tehtyihin äänityksiin. Lopputulos on tasapainoinen ja suorastaan vangitseva, uskoakseni ensikertalaisellekin suhteellisen helppo lähestyä. Muistinko jo mainita, että mielestäni Wilson ei kuulu Waitsin kanssa samaan sarjaan pelkästään omaperäisyytensä, vaan myös merkittävyytensä puolesta?