CHUMBAWAMBA: Uneasy Listening

Arvio julkaistu Soundissa 05/1999.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Brittiläinen anarkistiryhmittymä Chumbawamba tunnetaan näillä leveysasteilla lähinnä parin vuoden takaisesta Tubthumping -hitistään, mutta kotimaassaan bändi on herättänyt runsaasti närää luokkatietoisuutta tihkuvilla mielipiteillään, joihin voi tutustua tällä vuodet 1986-98 kattavalla 20:n biisin paketilla.

Arvio

CHUMBAWAMBA
Uneasy Listening
EMI

Brittiläinen anarkistiryhmittymä Chumbawamba tunnetaan näillä leveysasteilla lähinnä parin vuoden takaisesta Tubthumping -hitistään, mutta kotimaassaan bändi on herättänyt runsaasti närää luokkatietoisuutta tihkuvilla mielipiteillään, joihin voi tutustua tällä vuodet 1986-98 kattavalla 20:n biisin paketilla. Kyseessä ei ole mikään best of -kooste, sillä Tubthumpingia ei Uneasy Listeningiltä löydy, vaan mukana on enemmänkin erilaisilta teemalevyiltä lohkottuja harvinaisuuksia, b-poskia, liveversioita ja yli 70-minuuttisen poliittisen korrektiuden oppitunnin päättää uunituore We Don´t Go To God´s House Anymore.

Chumbawambaa on syytetty milloin fanaattisesta yksisilmäisyydestä, milloin aatteidensa unohtamisesta, mutta kokoelma kertoo etupäässä vain sen, että bändiltä löytyy ainakin yhden levyllisen verran hienoja pop-kappaleita. Sekä Mouthful Of Shit ja Enough Is Enough ovat lujaa maaliinsa (äärioikeisto ja konservatiivit) osuvia kannanottoja, Leader Of The Packia varioiva Georgina ja chansonina kulkeva Song Of The Mother In Debt yhdistävät karun arjen kuvauksen ja hilpeän musiikillisen parodian, mutta silti levyn kirkkaimmat tähtihetket ovat antheeminen On The Day The Nazi Died ja Give The Anarchist A Cigarette, joka todistaa Chumbawamban tehokkaimmaksi aseeksi hampaanjäljet jättävän sarkasmin. Kaiken kruunaa se, kuinka kiihkottomasti kaikki tuodaan esille keinuvine rytmeineen ja hillittyine torvisektioineen. Tosi punk voi olla joskus pelkkää asennetta.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa