THE CYBERMEN: Element X

60-luvun brittiläisestä tieteissarja Dr. Who nimensä napannut Cybermen kuulostaa kolmannella pitkäsoitollaan kuin kahdelta eri yhtyeeltä. Puolet albumin raidoista soittaa viriili ja lähes raivokas instrumentaalipoppoo, kun taas albumin toinen puolisko kuulostaa ruotsinlaivaiskelmältä, kuitenkin tavallista iskevämmältä. Toisin sanoen levy olisi huomattavasti parempi, jos se olisi kokonaan instrumentaali.
Periaatteessa Cybermenin käyttämä resepti voisi toimia, koska materiaali on hyvää ja sovitukset näppäriä, mutta valitettavasti yhtyeeltä puuttuu karismaattinen laulaja. Biisien hienot melodiat etenevät nimittäin huomattavasti upeammin lounge-urkusoundilla tai murisevalla kitaralla, kuin Patron värittömällä äänellä kuljetettuina. Tämän takia suusta pääsee huokaus aina kun vuorossa on laulettu kappale.
Destination X on täynnä kiehtovia ääniä. Läpi levyn tunnelma on lämmin ja kotoisa, mutta uneen vaipumisen estävät kitarasta ja erityisesti uruista esiin kaivetut mainion vanhahtavat soundit. Cybermen osaa hyödyntää erikoisiakin ääniä siten, että lopputulos ei ole hassu vaan hyväntuulinen.
Levyn kansissa Cybermen korostaa avaruushenkisyyttään. Levyn tunnelma on kuitenkin huomattavasti lähempänä Avaruusseikkailu 2001:n vanhanaikaista seesteisyyttä kuin Armageddonin räiskyvää toimintaa. Jos avaruusristeilijässä Laika & The Cosmonauts soittaisi ylimmän kannen näköalapaikalla ja Hypnomen rahtiruuman vaihtoehtobileissä, Cybermenin tehtäväksi jäisi keskikannen juopuneen aikuisyleisön tanssittaminen. Tosin sellaisten kaahausbiisen kuin Tune-A-Lube ja The Fuzz aikana askeleet voisivat seota.