DAUGHTER: Not To Disappear

Arvio julkaistu Soundissa 1/2016.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

DAUGHTER
Not To Disappear
4AD

Lontoolainen Daughter-yhtye soittaa masentuneisuuteen taipuvaista elektronista folk-indietä tarkoituksenaan olla kohtalokas. Se onnistuu missiossaan vain paikoin.

Vuonna 2010 perustettu Daughter julkaisi kiitoksiakin keränneen If You Leave -debyyttinsä vuonna 2013. Nyt käsillä oleva kakkoskokopitkä hiihtelee läpeensä harmaassa avaruusmaisemassa – tilassa, jonka kuuta ulvovat teini-ihmissudet ja vakavasti otettavuutta janoavat graafikko-hipsterit jakavat toisistaan tietämättä. Daughter itse ei osaa päättää viitekehystään sen paremmin kuin säveltää mieleen jäävää musiikkiakaan. Lisäksi se esittää olevansa jotakin, mikä voi tuntua tarkoituksenmukaiselta vain tullessaan luonnostaan.

Not To Disappear helisee, sähisee ja kilisee. Tunnelma pyritään luomaan kaiun ja vokaaleista vastaavan Elena Tonran hortoilevan älähtelyn voimin. Parhaiten onnistuu Doing The Right Thing. Pääosin kuulijan olo on kuitenkin vanhemman tapaan huolestunut ja mieli tekisikin sanoa: ”Ei hätää, kyllä te kelpaatte ja osaatte, antakaa tulla rennosti vain.”

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa