DEAD MOON: Echoes Of The Past

DEAD MOON
Echoes Of The Past
Sub Pop

Jos tietosanakirjoista löytyisi selitys termille ”aito tee-se-itse elämäntaparokkari”, siihen riittäisi Fred Colen hymyilevä passikuva. Mies on rokannut 1960-luvulta alkaen, viimeiset parikymmentä vuotta bassottelevan vaimonsa Toodyn ja rumpali Andrew Loomisin kanssa nimellä Dead Moon. Herra Colen itsensä koostama Dead Moon -historiikki sisältää yhteensä 49 kappaletta omalaatuista ja omavaraista autotallirockia.

Fred Colen karheasti värisevä ääni, rujo bändisoitto, välillä erittäin tuhnuinen soundimaailma ja kaikinpuolinen hienostelemattomuus toimii opetuksena kaikille Klaus Järvisille. Parhaimmillaan rockissa on kysymys jostain suuremmasta kuin tekniikasta ja äänentoistosta. Eli tunteen palosta ja hyvistä sävellyksistä.

60-lukulainen melodiataju väijyy karuimpienkin riffijyystöjen taustalla, ja Dead Moon kuulostaa lämpimän inhimilliseltä silloinkin, kun se rockaa perse tulessa. Juuri siinä onkin yhtyeen viehätyksen ydin. Dead Moon ei kuulosta yhtyeeltä, joka esittää kappaleitaan, vaan enemmänkin perheeltä, joka ELÄÄ laulujansa. Niinpä tuplakokoelmaakin kuuntelee paitsi isona annoksena yksinkertaisen toimivaa rockia, myös koskettavana elämäntaparockaajien selviytymistarinana.

”It’s ok/we’ve all seen better days” -rivit tuovat palan kurkkuun, kun ne esittää 20 vuotta jatkuvasti pitkillä kiertueilla viihtynyt aito tee-se-itse rock-bändi.