DEATH IN VEGAS: Scorpio Rising

Arvio julkaistu Soundissa 10/2002.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Death In Vegasin kolmannen albumin nimi on tarkoitettu tribuutiksi pimeyden voimiin ja homoerotiikkaan mieltyneelle elokuvaohjaajalle Kenneth Angerille. Kuultuaan asiasta Anger laittoi sen oikeaan konstekstiin kertomalla, että hän "ei ole alentunut kuuntelemaan yhtyeen surkeaa ruikutusta."

Arvio

DEATH IN VEGAS
Scorpio Rising
Concrete

Death In Vegasin kolmannen albumin nimi on tarkoitettu tribuutiksi pimeyden voimiin ja homoerotiikkaan mieltyneelle elokuvaohjaajalle Kenneth Angerille. Kuultuaan asiasta Anger laittoi sen oikeaan konstekstiin kertomalla, että hän "ei ole alentunut kuuntelemaan yhtyeen surkeaa ruikutusta."

Scorpio Rising on tyypillinen moderni tuottajalevy. Se on vähintään yhtä paljon vierailijoiden kuin tuottajakaksikko Richard Fearlessin ja Tim Holmesin hallitsema kokonaisuus. Avausraita Leather etenee muodikkaalla motorik beatilla ja myöhemmin käydään läpi muutkin Fearlessin ja Holmesin suosikkityylit ainakin viitteenomaisesti: 60-lukuinen psykedelia, country, folk, big beat ja garage rock. Levy on selvästi sellaisten henkilöiden ideoima, jotka suhtautuvat rock-musiikkiin fanaattisesti ja ovat perehtyneet tarkoin myös sen marginaaliseen aluskasvillisuuteen.

Leatherin lisäksi levyn raidoista parhaimmin toimivat uhkaava elektrorock Hands Around My Throat ja Paul Wellerin leuka pystyssä laulama Gene Clark -laina So You Say You Lost Your Baby. Hope Sandovalin aistikkaasti tulkitsema Help Yourself on albumin pakollinen pehmopsykedeliafinaali. Muutenkin vierailijat (Dot Allison, Liam Gallagher, häiriintyneen elektroduo Adultin Nicola Kuperus ja narkoottisen Woodbine-trion Susan Dillane) ovat poikkeuksetta paremmassa vireessä ja osuvammassa roolissa kuin esimerkiksi The Chemical Brothersin viimeisimmällä albumilla. Oman pikantin lisänsä levyn äänimaisemaan tuovat muun muassa George Harrisonin kanssa työskennelleen Dr Subramaniamin jousisovitukset, jotka antavat vihjeitä intialaisen kulttuurin pimeämmästä puolesta.

Scorpio Rising kokoaa yhteen paljon sellaisia tyylilajeja ja elementtejä, joista pidän kovasti. Silti se ei ole millään lailla merkittävä, originaali tai yllätyksekäs levy. Se on varsin viihdyttävä ja monipuolinen laulukokoelma, mutta sen ongelmat ovat hyvin ilmeiset. Levyllä ei nimittäin ole mitään, mitä esimerkiksi David Holmes, Primal Scream ja Beth Orton eivät olisi tehneet aiemmin ja paremmin – puhumattakaan todellisista pioneereista, joiden levyiltä hekin ovat innoituksensa löytäneet. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa