Sarjassamme “asemansa vakiinnuttaineiden muusikoiden terapiaprojekteja, joita kukaan ei halua kuulla” esiintyy tällä kertaa ruotsalainen Death Wolf. Mardukin nokkamiehen Morgan Håkanssonin luotsaama rock-orkesteri, joka tunnettiin aiemmin Devils Whorehousena, perustettiin alunperin soittamaan Misfits- ja Samhain-covereita, mutta jossain vaiheessa ajatus omankin samantyylisen materiaalin säveltämisestä sikisi. Olisi saanut jäädä sikiämättä‚ sillä eihän näin sietämätöntä paskaa kuuntele kukaan täysjärkinen.
Esikuvat Death Wolfin kohdalla ovat melko ilmeiset, mutta vertailua sen persoonaton vampyyrirock ei kestä millään mittareilla. Biisit vaihtelevat hautajaistunnelmissa laahaavista hieman energisempiin rykäisyihin, ja riffeistä aistii sieltä täältä myös tekijänsä kädenjäljen. Harva niistäkään vain on kovin hyvä – toisin kuin Mardukin tapauksessa, jonka viimeaikaisen tasonnoston rinnalla Death Wolf vaikuttaa entistäkin pahemmalta rimanalitukselta. Komeuden kruunaa laulaja Maelstromin aneeminen Danzig-imitaatio, jota ei pitkään voi kuunnella ahdistumatta syvästi.
En oikein jaksa keksiä kohderyhmää, jolle kehtaisin tätä suositella. Glenn Danzig todennäköisesti pyörisi haudassaan, mikäli olisi kuollut.