DEATHCHAIN: Death Eternal

DEATHCHAIN
Death Eternal
Dynamic Arts

”Maailma ilman kuolemaa on maailma ilman elämää”, sanailee Death­chain, pureutuen samalla yhteen musiikkimaailman vääjäämättömimmistä lainalaisuuksista. Vanhan Morbid Angelin parissa kasvaneena sitä tosiaan kaipailisi aina säännöllisin väliajoin levyjä, jotka jättäisivät lopulta yhtä pysyvän jäljen kuin vuonna 1989 julkaistu deathmetal-klassikko Altars Of Madness. Mahdotonhan sellaisia on toki tehdä, mutta suomalainen Deathchain yrittää kuin vittuillakseen samaa jo toistamiseen.

Deathchainin suurin murros tapahtui Cult Of Deathilla (2007), jolloin death/thrash-sanaparin tasapaino kallistui kymmenillä asteilla deathin suuntaan. Death Eternalillakin thrashista on jäljellä lähinnä se kaiku, joka aikanaan auttoi sytyttämään koko deathmetal-genren todelliseen liekkiinsä. Deathchain on kaikissa ratkaisuissaan osoittanut vahvaa perinnetietoisuutta, jonka kautta yhtyeen oma identiteetti on lopulta muotoutunut Death Eternalilla kuultavaan hahmoon. Ei levy tietenkään olisi niin hyvä, jos se olisi oikeasti Altars Of Madness.

Olisi jotenkin hölmöä sanoa, että Death­chain on nyt ”lähellä täysosumaa”. Irtiotto on tapahtunut jo aikaa sitten, ja Death Eternalin biisit ovat jokainen oma pieni täysosumansa.