DEATHCHAIN: Deathrash Assault

Nuoret herrat ovat imeneet asennetta vanhoilta thrash- ja death-yrittäjiltä niin kiivaasti, että farkkuliivit rasvoittuvat bändimerkkien ympäriltä jo pelkästä historian havinasta. Soitto, sanat, taide ja kaikki muukin bändiin liittyvä vedetään tosissaan, mutta ei paskantärkeästi. Deatchainin olemuksesta huokuu rajusti ironiaa itseä ja edustettua musiikkilahkoa kohtaan. Bändistä on helppo pitää jo tällä perusteella.

Ensimmäisen levyn totaalitykityksestä poiketen Deathrash Assaultia loivennetaan hitaammin ja syvemmältä viiltävillä kappaleilla Lepra Lord ja Panzer Holocaust, jotka ovat melodisine sooloineen merkittävässä roolissa levyn ansioita mitattaessa. 1980-luvulta maistuva thrash nousee debyyttiä isompaan asemaan, mutta vielä merkittävämpää on se rokkaavuus, sykkivän tarttuva pulssi, joka riivaa myönteisesti jokaista vauhdikastakin biisiä. Yksityiskohtia on poimittavissa enemmän, ja kun palkintona on esimerkiksi Mercyful Fatesta muistuttavia heavy metal -kitaroita, niitä on mukava etsiä.

Deathchain tonkii vanhoja luukasoja niin antaumuksella, että on järjestämässä pientä sensaatiota.