The Decemberists julkaisi vuonna 2009 aivan häkellyttävän The Hazards Of Love -levyn. Eeppinen progefolkjärkäle toimi kaikilla tasoilla ja oli melkoinen näyte yhtyeen sielun, lauluntekijä Colin Meloyn kyvyistä. Mitä tuollaisen jälkeen voi tehdä?
Nyt Colin Meloy on sanonut lähteneensä tekemään tarkoituksella paljon pelkistetympää kokonaisuutta kuin ryhmän edelliset julkaisut. Tässä on melko hyvin onnistuttu, myös kaupallisesti. Pureskellumpi ja kantrimpi versio Meloyn hengentuotteesta myi Yhdysvalloissa julkaisuviikolla noin viisinkertaisen määrän edeltäjäänsä nähden ja nousi Billboardin listan kärkisijalle.
Vaikka The King Is Dead ei ole millään muotoa huono albumi, on melkoinen siivu taianomaisuutta ja The Decemberistsin rakastettavuutta karissut pelkistämisen ja suoraviivaisuuden myötä. Kun levyltä kuitenkin löytyy January Hymnin kaltaisia helmiä, ei siitä viitsi aivan mahdottomasti kitistä.
Iso osa albumin tenhosta menee erittäin onnistuneen taustalaulajan valinnan piikkiin. Gillian Welch laulaa lähes jokaisella kappaleella ja tuo mukanaan sitä juurevuutta, mitä on ilmeisesti yritetty tavoittaa. Vierailijoiden joukosta löytyy myös REMin Peter Buck, jonka yhtyeelle Meloy tällä albumilla hattuansa nostaa.
Don’t Carry It All -avausraidalla Peter Buck soittaa mandoliinia, mutta Calamity Songilla mennään kuin aikakoneella menneisyyteen. Kappaleen introriffi ja rytmiikka ovat kuin suoraan REMin Reckoning-levyltä. Down By The Water puolestaan istuisi saumattomasti Documentille.
Musiikki toimii, mutta kaipaus kymmenminuuttisiin polveileviin folklauluihin jää kaivamaan mieltä.
