Levyarvio: Kirjallisesti 80-luvusta – The Decemberistsin folk kohtaa uudella levyllä niin fuusiojazzin kuin lapsikuoronkin

Arvio julkaistu Soundissa 5/2018.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

The Decemberists
I'll Be Your Girl
Rough Trade

Keskimääräistä kirjallisempia lauluja kirjoittavan Colin Meloyn johtamaa The Decemberistsiä on vuosisadan vaihteessa alkaneen uransa ajan leimannut jonkinasteinen kameleonttimaisuus. Syvimmällä Oregonin Portlandista tulevan kvintetin sydämessä on kuitenkin folk, jota on taivutettu muun muassa progen ja popin suuntiin.

I’ll Be Your Girlillä yhtye hakee uutta ilmettä St. Vincentiä ja Blondietakin tuottaneen John Congletonin avulla. Tuloksena on albumi, jonka osin 80-lukulaiset sovitusratkaisut eivät täysin luontevasti istu Meloyn lauluihin.

Once In My Life osoittautuu syntetisoijien ja kumisevien rumpujen sisääntulon myötä biisiksi, joka ikävöi stadionmittakaavaista yhteishoilotusta. Melodiallaan kuin vanhasta englantilaisesta kansanmusiikista kumpuava Cutting Stone saa syntsien lisäksi kuorrutuksekseen fuusiojazzin mieleen tuovaa bassoa. Hukuttautumishaaveinen Sucker’s Prayer edeltää albumin suurinta yllätystä, kun lähes kymmenhenkinen lapsikuoro laulaa riemurinnoin T. Rexin ja Gary Glitterin tomeralla glam rock -poljennolla astelevan We All Die Youngin otsikkoa.

I’ll Be Your Girlin pääteos lienee sittenkin kaksiosainen Rusalka, Rusalka/Wild Rushes, jonka neofolkydin saa osakseen varsin painavan käsittelyn.

Lisää luettavaa