DELAY TREES: Delay Trees

DELAY TREES
Delay Trees
Pyramid

Mistä hyvässä musiikissa oikein on kyse? Lähinnä omista, ajan myötä muotoutuneista esteettisistä valinnoista. Ja tietenkin myös siitä, että se koskettaa tavalla, jota ei voi tyhjentävästi selittää.
Delay Treesin levy on niin hyvä, että siitä kirjoittaminen tuntuu lähes fanipostin lähettämiseltä. Tarantula/Holding On -kappaleen alakuloinen mutta arvokas askellus muistuttaa minua siitä, kun joskus nuorempana kuuntelin Red House Paintersin Katy Songia uudestaan ja uudestaan.

Quarantine puolestaan tuo mieleen ajan, jolloin en saanut kyllikseni José Gonzálezin Veneer-albumista. Silti Delay Treesin kaunis musiikki on ennen kaikkea heidän omaansa. Muodikkaaksi dreampopiksi en tahdo sitä lokeroida, sillä harhailun sijaan nelikon soitto rullaa paikoin hyvin ryhdikkäästi.

Delay Treesin albumi ei taitu surujen taakan alle. Vaikka yhtyeen laulut kertovat lähinnä  yksinäisyydestä ja kaipauksesta, niistä välittyy myös haikea toiveikkuus. Se saa uskomaan, että aivan varmasti kaikki kääntyy vielä joskus parhain päin. Jos se ei ole merkki musiikin parantavasta voimasta, niin mikä sitten on?

Delay Treesin levy tuntuu onnistuneimmalta suomalaiselta debyytiltä sitten Magenta Skycoden IIIII-albumin. Niiden dna:ssa onkin paljon yhteistä. Erityisesti herttainen Whales & Colours -laulu olisi mennyt täydestä Jori Sjöroosin diskografian palasena.