Ilmavampaa sielunhoitoa – Delay Trees palasi uudistuneena

Delay Trees
Let Go
Soliti

Unelmien sielunmessussa – huumeiden kera tai ilman – Delay Trees kuuluu johonkin kohtaan soittolistaa. Ambientti, kuulijaa syleilevä tekstuuri on palannut Let Gon muodossa ilman järisyttäviä yllätyksiä tai suurta dramatiikkaa.

Lämpimän karheaan debyyttilevyyn verrattuna Let Go ei pöhise tai särise yhtä paljon. Poissa ovat tuuliefektit, kitaran särötkin sojottavat lounaaseen. Albumin yleissoundi on kuulas ja miksaukseltaan ilmava. Kitaran ja symbaalien helinä leimaavat äänimaisemaa basson ja hienovaraisten syntikoiden kustannuksella.

Biisit ovat sinällään ehjiä, mutta eivät tahdo erottua toisistaan. Poikkeuksena Sound Of Darkness, jonka crescendo purkautuu katu-uskottavasti kliimaksista outroon. Sanojen ja melodioiden keskimääräinen tarttuvuus on heikolla tolalla, mutta käy tämä silti sielunhoidosta.

Instrumentaatio miksauksineen on juhlakunnossa, eikä levystä voi nillittää muusta kuin laulusta. Stemmoja pintaan, melodiaan lisää koukkuja! Minimaaliset intervallit huutavat lisäpotkua, vaikka kuinka puhtaasta ambientista olisi kyse.