DIANE COFFEE: Everybody’s A Good Dog

Arvio julkaistu Soundissa 11/2015.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

DIANE COFFEE
Everybody's A Good Dog
Western Vinyl

Diane Coffeen takana on käytännössä yksi mies, kalifornialainen multiinstrumentalisti Shaun Fleming. Kakkosalbumi tuo mieleen toisen yksin studiossaan puurtavan velhon, ex-Jellyfish Roger Joseph Manning Jr:n loistavat soololevyt. Joitain kavereitaan Fleming on saanut sentään avukseen.

Everybody’s A Good Dog luo hienoja äänimaisemia ja taianomaisia tunnelmia. Musiikkia on vaikea sijoittaa mihinkään ajalliseen tyyliin, koska kirjo vaihtelee suurin piirtein kaiken tuntemamme popmusiikin äärirajoilla. Mainitsemisen arvoisia vertailukohtia ovat 1960-luvun soul ja 1970-luvun glamrock, mutta skaala on todellakin laaja ihan moderniin nykypoppiin asti.

Helpostihan tässä tyylilajissa sorrutaan kikkailemaan itsetarkoituksellisen nokkelasti. Niin persoonallisesti kuin Fleming on keitoksensa kehitellyt, biisit ovat aina etusijalla. Manningin tavoin mies on todella taitava laulujen ja hittien kirjoittaja. Yhdessätoista raidassa ei täytettä ole.

Fleming on kaiken lisäksi ilmiömäinen laulaja. Enimmäkseen hän laulaa herkällä, hieman naismaisella äänellään, mutta tulkinnat taipuvat tarvittaessa mihin tahansa, hevikarjuntaan asti. Kerta kaikkiaan valloittava uusi tuttavuus.

Lisää luettavaa