DIVINE DECAY: Songs Of The Damned

DIVINE DECAY
Songs Of The Damned
Osmose

Jos olet rukouksissasi toivonut nykypäivään Forbiddenin ja Testamentin alkuaikojen kaltaista bändiä, joka ottaisi homman tosissaan ja palauttaisi Bay Arean arvot kunniaan, on pyyntöihisi vastattu. Monissa helsinkiläiskokoonpanoissa soittaneet Alec, Paul, Toni ja Pätkä lyöttäytyivät yhteen, käänsivät kellot siihen aikaan, kun speed metallista vielä naama peruslukemilla puhuttiin ja perustivat Divine Decayn.
Turha pelätä, että Divine Decay olisi vain fiilistelykone, jonka avulla muisteltaisiin soittajien nuoruutta pitkävartisine valkoisine lenkkareineen ja revittyine farkkuineen. Nyt vaan on niin, ettei kukaan muu enää tee yhtä puhdasta Bay Area -thrashiä tai speediä kuin Divine Decay. Ja bändillä on riittävästi vahvoja biisejä, jotta homma tulee hoidettua tyylillä. Varmistukseksi vedetään jämerä versio Nuclear Assaultin F# (Wake Up):ista. Alecin venyttelevä laulutyyli ja taustalauluhuudahdukset ovat kuin suoraan speed metallin oppikirjasta ja biisien tempotkin täsmäävät hyvin tuohon jo unohdettuun tyyliin. Bändin nimeä kantavassa biisissä kuullaan vahvasti stonemaisia piirteitä sekä laulussa että soitossa. Stone nähdään krediiteissä muutenkin, sillä Joutsenniemi tuottaa ja Latvala vierailee.
Songs Of The Damned vaikuttaa koko ajan niin innokkaasti soitetulta kiekolta, että sitä tehdessä on taatusti ollut hauskaa. Tuo hauskuus ja irtonaisuus välittyy niin hyvin eteenpäin, että mieleen häivähtää toive Holy Terrorin kasaamisesta uudelleen. Se jos mikä on kova suositus.