THE DØ: A Mouthful

Arvio julkaistu Soundissa 8/2008.
Kirjoittanut: ASKO KAUPPINEN .

”Suomalaisranskalainen yhtye jättimenestykseen Ranskassa”, Yle uutisoi helmikuun alussa. Tuntemattoman Olivia Bouyssou Merilahden suursuosio tuli yllätyksenä, kunnes selvisi, ettei hetken Helsingissä opiskellut laulajatar ollut viettänyt Suomessa kuin kesät vaikka kieltä sujuvasti puhuukin.

Arvio

THE DØ
A Mouthful
Rockhopper

”Suomalaisranskalainen yhtye jättimenestykseen Ranskassa”, Yle uutisoi helmikuun alussa. Tuntemattoman Olivia Bouyssou Merilahden suursuosio tuli yllätyksenä, kunnes selvisi, ettei hetken Helsingissä opiskellut laulajatar ollut viettänyt Suomessa kuin kesät vaikka kieltä sujuvasti puhuukin. Kaksikon kunniaksi on sanottava, että Merilahden suomalaisuus on kenties The Døn mielenkiinnottomin piirre.

Dan Levy ja Merilahti tapasivat valmistellessaan L’Empire des loupes -elokuvan musiikkia. Kun he astuivat lavalle Provinssirockissa, yleisö tervehti kaksikkoa kuin vanhaa tuttua: internet oli tehnyt tehtävänsä, ja kappaleet tunnistettiin, vaikka soitossa oli sellaista karkeutta, jota ei tällä ensilevyllä kuulla. Vaikka Dan Levyn tuotannon vaihtelevuus ei kenties päässyt oikeuksiinsa lavalla, raikkaan ja nykyaikaisen popin tunteikkuus piti otteessaan. A Mouthful päästää entistä lähemmäksi sensuellin ja muuntautumiskykyisen Merilahden hahmoja, joiden skaala on ällistyttävä. Niiden ansiosta jopa kokonaisuuteen välttävästi istuvat kevennykset, Queen Dot Kong ja Playground Hustle, puolustavat paikkaansa läkähdyttävän pitkällä joskin tapahtumarikkaalla kokonaisuudella.

Kaksikko pyrki tietoisesti tekemään jokaisesta kappaleesta erilaisen ja onnistui, sillä albumi muodostaa hädin tuskin ymmärrettävän kaaren tai eheän kokonaisuuden. Ehkäpä ailahteleva The Dø ei ole alkuunkaan kiinnostunut eheydestä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa