Dramaattinen, vangitseva OX79 – Tuoretta vaihtoehtorockia ujosti progella maustettuna

OX79
Illusion Of Sanity
Creation Media

OX79 on kiinnostava uusi tuttavuus, jonka miehistön bändihistoria ei paljasta siitä mitään. Muun muassa Kameleontti- ja Oikosulku yhtyeiden ex-jäsenistöstä koostuvan tamperelaisyhtyeen esikoistäyspitkä tuo tyrkylle makoisan serviisin vaihtoehtorockia, josta Faith No Moren monimuotoisuus, varhaisen Musen pyrkimys dramaattisuuteen ja Soenin ujosti proge maalailu eivät mikään ole kovin kaukana.

OX79:n kappaleet rakentuvat kunnianhimoisesti kerros kerrallaan. Biisien dynamiikka on hiottu niin viimeisen päälle, että kokonaisuutena Illusion Of Sanity pitää kuulijan tiukasti otteessaan ja ohjailee tämän tunnelmia suorastaan mestarillisesti.

Iso ansio levyn intensiteetin pettämättömyydestä lankeaa vokalisti Rino Pecorellin heittäytyvälle tulkinnalle, joka murteellisesta ääntämisestä ja teknisestä rajoittuneisuudestaan huolimatta on vangitsevaa kuultavaa. Pecorelli ansaitsee hatunnoston myös fiksuista lyriikoistaan, joissa seikkailee muun muassa tappajaklooni eksistentiaalisine kriiseineen ja kuvataan lapsen murha pysäyttävästi niin tekijän kuin uhrinkin vinkkelistä.