DRIFTER: Flow

Arvio julkaistu Soundissa 9/2015.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

DRIFTER
Flow
Edition

Drifterin Flow on erinomaista suomalais-belgialaista jazzia. Hurmaavia pianomelodioita, hypnoottisia saksofonikuvioita ja mukaansatempaavia rumpuriffejä. Flow on nimensä mukaisesti luonnollisesti virtaavaa, aaltoilevaa, kaunista ja valloittavaa kvartettijatsia.

Drifter on pianisti Alexi Tuomarilan uusin projekti. Tai oikeastaan vain nimi on uusi, aiemmin lähes identtinen kokoonpano kulki nimellä Alexi Tuomarila Quartet. Lisäksi kvartettia liidaa nyt Tuomarilan rinnalla belgialainen saksofonisti Nicolas Kummert. Erinäisten levy-yhtiökommellusten jälkeen maineikkaalle brittiläiselle Edition Recordsille päätynyt nelikko kuuluu viimein löytäneen kotipesänsä. Yhtiö tekee muuten kaiken kaikkiaan erittäin vahvaa työtä Suomi-jazzin hyväksi. Kiitos heidän, tulemme varmasti kuulemaan myös lahjakasta Tuomarilaa vielä paljon lisää.

Flow on pääosin instrumentaalijazzia, joskin omintakeisen levystä tekee se, että pariin biisiin on sujautettu mukaan myös Kummertin lyyristä tulkintaa. Toimii – mutkattoman nerokasta ja leppoisaa euro-jazzia loppuvuoden pimeneviin syysiltoihin.

Lisää luettavaa