DROWNING POOL: Full Circle

Arvio julkaistu Soundissa 09/2007.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Machine Headin alennustilan aikaan, kun levytyssopimus oli purettu ja bändin tulevaisuus vaakalaudalla, Robb Flynniä pyydettiin kotimaassaan Yhdysvalloissa kovassa nosteessa olleen Drowning Poolin laulajaksi. Flynn kieltäytyi, mikä taisi lopulta hyödyttää molempia osapuolia.

Arvio

DROWNING POOL
Full Circle
Eleven Seven

Machine Headin alennustilan aikaan, kun levytyssopimus oli purettu ja bändin tulevaisuus vaakalaudalla, Robb Flynniä pyydettiin kotimaassaan Yhdysvalloissa kovassa nosteessa olleen Drowning Poolin laulajaksi. Flynn kieltäytyi, mikä taisi lopulta hyödyttää molempia osapuolia. Machine Headin ura on ollut taas hyvässä kiidossa ja Drowning Poolinkin tarpeet olivat enemmän hardrock- kuin Machine Head -tyylisessä laulannassa. Full Circlen kaltainen levy, jota ei ärjymällä ainakaan tuettaisi, olisi saattanut saada Flynnin käsittelyssä huvittavia piirteitä.

Drowning Poolin jyhkeäksi tuotettu musiikki soi huomattavasti irtonaisemmin kuin tunkkainen miljoonamyyjä Godsmack ja vakuuttavammin kuin hapuileva Seether, mutta vielä aneemisen yksitoikkoisena verrattuna Disturbedin voimalliseen melodisuuteen. Suurin synti on se, että Drowning Pool uppoaa keskiraskaan jenkkihevin harmauteen niin täsmällisesti, ettei sitä joukosta
tahdo erottaa. Levyllä on tukku hyviä kappaleita, mutta vuoden päästä tunnistan Drowning Poolin korkeintaan kuvasta: yksikään biisi ei jätä pysyvämpää jälkeä sen paremmin kuin soittajien suorituksetkaan.

Lisää luettavaa