David Shankle on tuttu Manowarin kokoonpanosta, jossa hän oli mukana vuoteen 1994 saakka. Sen jälkeen näppäräksi kitaristiksi havaittu Shankle siirtyi musiikin syventävien opintojen pariin. Neljä vuotta sitten hänen oma bändinsä julkaisi debyyttinsä.
Hellborn on ennen kaikkea teknisen taituruuden juhlaa. Shankle on eittämättä instrumenttinsa virtuoosi, eikä muidenkaan bändin jäsenten tarvitse hävetä maestron rinnalla. Shanklen kohdalla vain virtuositeetti korostuu aivan liikaa. Miehen paljon mainostettu nopeus nousee itseisarvon asemaan siitäkin huolimatta, että hänen kykynsä ovat häikäiseviä.
Levyä kuunnellessa käy ilmi, että Shanklen halu esitellä taitojaan ajaa sävellysten yli. Hellbornin kappalevalikoima on kovin harmaata, lähestulkoon tylsää. Toki biisit tarjoavat alustan sujuvalle sooloilulle, joka voisi kuulostaa kirkkaammaltakin omaperäisempien ja nyansseiltaan rikkaampien kappaleiden osana, mutta biisit sinällään onnistuvat turruttamaan ja syövät siten taidonnäytteiden terävyyttä.
On tavallaan sääli, ettei Shankle ole oivaltanut kappaleiden tärkeyden merkitystä, vaan on antanut ylivallan egoistisille tavoitteilleen. Hellbornilla ei voita kukaan.