THE EAGLES: The Eagles Catalogue CD Album Box

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2005.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
The Eagles ei keksinyt country-rockia, mutta genren suosituin artisti siitä tuli. Linda Ronstadtin taustayhtyeestä omilleen irtautunut nelikko oli ensialbumillaan (1972) vankasti kiinni tuolloin vallalla olleessa laulaja-lauluntekijäperinteessä, jonka myötä levystä tuli menestys.

Arvio

THE EAGLES
The Eagles Catalogue CD Album Box
Warner

The Eagles ei keksinyt country-rockia, mutta genren suosituin artisti siitä tuli. Linda Ronstadtin taustayhtyeestä omilleen irtautunut nelikko oli ensialbumillaan (1972) vankasti kiinni tuolloin vallalla olleessa laulaja-lauluntekijäperinteessä, jonka myötä levystä tuli menestys. Ensihitti Take It Easy oli äärimmäisen laid back -esitys, Witchy Womanilla oltiin rokkaavampia. Molemmat biisit esittelivät yhtyeen upeita lauluharmonioita hienoimmillaan.

Vuoden 1973 Desperado, teema-albumi villin lännen Doolin-Dalton -rosvojoukosta, on mestariteos, joka ironista kyllä toteutettiin edeltäjänsä tapaan tuottaja Glyn Johnsin ohjaksissa Englannissa. Bändin johtokaksikoksi noussut pari Don Henley-Glenn Frey teki sille yhteistyössä standardeiksi nousseet balladit Tequila Sunrise ja Desperado, mutta tärkeitä osia ketjussa olivat myös basisti Randy Meisner ja etenkin kitaristi Bernie Leadon, jonka lainsuojattomien loppua enteilevä Bitter Creek nousee yhdeksi levyn huippukohdista.

On The Borderilla (1974) haettiin kitaristi Don Felderin ja tuottaja Bill Szymczykin mukaantulon myötä rokkaavampaa soundia, mutta levyn jättihitiksi nousi kuitenkin slovari The Best Of My Love. Nimiraidan rock-funk -yhdistelmä toimii loistavasti, samoin coverit Ol´ 55 ja Midnight Flyer istuvat yhtyeelle hienosti. Hyvä siirtymäkauden levy.

One Of These Nightsilla (1975) yhtyeeltä onnistui kaikki. Lyin´ Eyes oli vielä kiinni country-rockissa, nimikappaleen hivelevät falsetit, mouruava bassolinja ja terävät kitarat viestivät jo jostakin muusta, kuten myös Bernie Leadonin mystinen ja mahtipontiseksi sovitettu instrumentaali Journey Of The Sorcerer. Levyllä ei ole ainoatakaan huonoa raitaa ja kokonaisuus kuulostaa edelleen mestarilliselta.

Megamenestyksellä Hotel California (1976) ei country-rockista juuri enää voinut puhua. Bernie Leadon oli lähtenyt ja Joe Walsh liittynyt joukkoon tuoden mukanaan omaa persoonallista tyyliään ja biisejään. Siitä huolimatta liian suuri osa albumista on tylsähköjä slovareita mahtipontisesti toteutettuina. Levyä myytiin kuin leipää, mutta aiemmin innovatiivinen yhtye oli muuttunut tylsäksi dinosaurukseksi, jolle tuhkasade leijui jo ilmassa.

Mammuttitaudin viivästyttämä The Long Run (1979) ei ollut edeltäjäänsä heikompi levy, mutta ei järin kiinnostavakaan. Parasta antia edusti Walshin In The City. Vihoviimeisenä julkaistu livetupla keskittyi bändin tylsään loppukauteen, sisältäen erikoisuutena vain kiintoisan Steve Young -coverin Seven Bridges Road.

Pramea boksi sisältää albumit komeissa pahvikuorissa. Sen ainoa bonus on The Eaglesin joulusingle vuodelta 1978. Joulu on siis tullut kesän keskelle.