Pari vuotta sitten toteutetulla Klubiotteella-kiertueella ja mehukkaalla tupla-dvd:llä Eppu Normaali otti maailman turuille ja toreille karanneesta musiikistaan taas rotevasti kiinni. Mutalan akustinen seurantalon sessio vie yhtyeen vielä syvemmälle musisoinnin juurille varhaisten kuistiäänitysten atmosfääriin sekä hittien taakse jääneiden laulujen hienouksiin. Viime vuonna hirsisalin akustiikassa alkoivat monet harvemmin kuullut Eppu-kappaleet kirkastua uusina sovituksina ja ottaa avoimin mielin paikkansa perushittien ja vakiintuneimpien soundien rinnalla.
Rennompi musisointi on melodisesti lennokkaampaa. Kitaroiden helmeilevät sävelkudokset ja soolot ovat hyvin elävät, ja niihin tehdyt täydennysotot eivät haittaa suoran soiton luonnollista balanssia. Kulmikkaatkin lyriikat kulkevat nyt luistavammin, vaikka oudoimpien kielikuvien merkitys ei vieläkään aukeaisi. Martin lauluäänessä soi uudenlainen ilo, joka yhtyeen laulunteon ja studiouurastuksen uusiutumisvaiheiden angsteissa kävi väkinäiseksi.
Etenkin albumit Tie vie ja Aku ja köyhät pojat ovat ansainneet avainkappaleistaan vahvat uudelleentulkinnat. Onnellinen hetki elämässä kuulostaa vihdoin miltä pitääkin. Eppu Normaalin musikaalisen historian kuvastimena Mutala tuo hedelmällisesti ja ristiriidattomasti rinnakkain varhaisimpia punk-lauluja sekä Sadan vuoden jälkeenkin -ajan professionaaleja rock-teoksia. Elviksen kuolemasta ei seurantalon perspektiivissä ole kuin yksi lyhyempi ja levollisempi askel Suolaiseen sateeseen.
