Miksi suomirock-yhtyeistä juuri Eppu Normaali on niin elimellisesti kiinnittynyt radioiden ja ravintoloiden jukebokseihin ja soittolistoihin? Vastausta voi etsiä 1990-luvun alun lamasta, jonka keskellä käynnistyi paitsi radiosoiton uusi aikakausi myös bändin kuuluisa yhdentoista vuoden levytystauko. Tuttu Eppu-soundi ja karaokebaareihin hoilattavaksi päätyneet hitit kokivat jonkinlaisen ennenaikaisen nostalgisoitumisen.
Studio etana -levy (1993) syntyi vielä kovin eri Suomessa kuin Sadan vuoden päästäkin (2004). Miten muutos kuului Eppu Normaalissa? Ei juuri mitenkään, soundi oli hiukan rouheampi.
Nyt Suomi-palkinnon vastikään saanut ylöjärveläisorkesteri on koonnut tuotannostaan kuuden levyn boksin. Kokoelmia bändiltä on tullut muutama ennenkin, joten boksilta tietysti olettaa laajaa toteutuksellista ponnistusta. Se on toimitettu täysin omin voimin.
Levy-yhtiön pomo kirjoittaa saatesanoissaan, että julkaisua ei ole tarkoitettu pölyttymään kirjahyllyyn Seitsemän veljeksen ja venäläisklassikoiden väliin. Mukana ovat lisäksi bändin laatimat yhden tai muutaman lauseen kommentit jokaisesta biisistä. Ne jäävät usein viitteellisiksi. Millainen oli se Tahroja paperilla-pikkupainosssinkun kansi, joka vääristi laulun tunnelmaa? Anneli Tempakka oli aikansa ilmiö, mutta on varmasti niitäkin lukijoita, joille hän jää nyt vain “erääksi Ylen toimittajaksi”.
Viidestä ensimmäisestä levystä muodostuu lähestulkoon kronologinen kaari alun ilakoivasta punk-kaahauksesta (levy 1: Elviksen kuolema) tekstillisen ja soitannollisen ominaislaadun etsimisen (levy 2: Jäähyväiset rock’n’rollille) ja melodia- ja soundikeskeisen puhkeilun (levy 3: Viihteen kuningas) kautta melankolian voittoon (levy 4: Vihreän joen rannalla) ja asemien vakiinnuttamiseen (levy 5: Ei sankariainesta). Suurimmat hiteistä on siirretty kuudennelle levylle, joka kantaa osuvasti 30 vuoden takaisen Radio-biisin nimeä.
Ajalliset harppaukset ovat tuntuvia, mutta eivät korvissa. Kun neloslevy päättyy kappaleeseen Kivenä kengässä (1985), niin vitonen alkaakin 19 vuotta myöhemmin julkaistulla biisillä Ei sankariainesta.
Eppu Normaali on olennainen osa haalistuneensinisen farkku-Suomen musiikillista maisemaa. Bändi epäilemättä löysi itsensä Kahdeksannella ihmeellä (1985), ja loppu on ollut enemmän tai vähemmän sen saaliin jalostamista. Jackpot on kokemuksena kuin melankolisen sään koettelema pitkä maantiesuora, jonka alussa näkyy muutamia töyssyjä, irtokiviä ja kelirikkoja ja pian niiden jälkeen tasaista asfalttia ja turvallisen selkeää kaistaviivaa silmänkantamattomiin.
