40 vuoden taipale, 42 biisiä, stadionkonsertti, yli kolmen tunnin kesto – massiivisia asioita, mutta taltiointi pysyy hyvin kasassa. Lauluja on lähes joka vaiheesta yhtyeen polkua ja vierailijatkin hoitavat osuutensa mallikkaasti. Suurin osuus ja näkyvyys on Santtu-Matias Rouvalin johtamalla Tampere Filharmonialla, joka sävyttää joitakin biisejä hienosti: Jackpot saa uutta ilmettä ja Baarikärpänen on hienoinen yllätys. Tauon jälkeisessä Stadionsikermässä orkesteri saa loistaa aivan omillaan.
Ukkojen olemuksesta ja soitosta huokuu nautinto – Pantse Syrjä on välillä pöllähtäneen oloinen, mutta antaa kitaran puhua puolestaan. Jäsenet ovat myös päässeet tasapuolisesti kuvaan. Valopuoltakin on hyödynnetty hienosti, mikä korostuu loppupuolella elokuun pimenevässä illassa.
Eppu Normaalin tuotannosta on ehditty olla montaa mieltä 40 vuoden aikana. Ratina kertoo kuitenkin omaa kieltään, kuinka monia helmiä aika on hionut ja kuinka kitarakeskeinen yhtye kuitenkin lopulta on kyseessä.